Sivut

torstai 31. tammikuuta 2013

Varesesaare Venelased

Katsoin jokin aika sitten Narvan reissumme innoittamana viime vuonna julkaistun dokumentin Varesesaare Venelased (The Russians on Crow Island). Pätkä oli melkoisen päräyttävä, eikä oikeastaan lainkaan hyvässä mielessä. Dokumentissa arkeaan avaavien ihmisten edesottamuksia seuratessa tuli useamman kerran us-ko-ma-ton-ta -fiilis, mutta ei auttanut kuin uskoa: virolaisessa rajakaupungissa osa ihmisiä elää täydellisen rappiolla, vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta, ilman että mikään merkitsisi mitään tänä päivänä. Kuvatut ihmiset ovat niin pohjalla, etteivät enää edes halua auttaa itseään - saati perhettään. Tälläkin hetkellä he elävät todellisuuttaan tuolla jossain, lopultakin vain vähän matkan päässä. Varoituksen sana: tämä dokumentti ei sovi arjen rentoutumiseen, eikä myöskään provosoitumiseen taipuvaisille. Minäkin saatan joskus provosoitua, mutta lopulta tästä dokumentista on kuitenkin kauhean vaikea edes hermostua. Enhän minä tiedä miltä tuollainen elämä tuntuu.

Virolaisen ohjaajan Sulev Keedusin dokumentti käsittelee narvalaista tragediaa: Kreenholmin tekstiilitehtaan sulkemista ja sen jälkipyykkiä (pun intended). Idea on mielenkiintoinen ja tärkeä, mutta en ole vieläkään varma menikö minulta teoksen tärkein sanoma ohi. En ole päässyt irti ajatuksesta, että painotus oli oudolla tavalla jopa hieman vahingoniloinen. Sensaationhakuinen tämä pätkä todellakin oli, mutta oliko se sitä vahingoniloisella tavalla vai tarkoituksenaan shokeerata täysillä yksipuolisella näkökulmalla, kertomalla vain niistä surkeimmista kohtaloista? Mässäilytunnelmaa elokuvaan luo osaltaan se miten kuvatut ihmiset todella heittäytyvät "rooleihinsa". He eivät ainoastaan kerro, he elävät kohtaloitaan kameralle. Kuvakulmatkin on valittu tätä korostaviksi. Tutkiskelevaksi ja pohdiskelevaksi teosta ei siis oikein voi kuvata, ravistelevaksi kylläkin. Siinä mielessä dokumentti täyttää juuri (oletetun) tarkoituksensa: se kertoo kuinka toivotonta elämä voi olla, ja kuinka jo vähän sotkussa oleva lankakerä takkuuntuu niin kovin helposti vain pahemmin. Eikä dokumentin tarvitse kaikkea kuvatakaan, tärkeintähän on että katsoja ymmärtää milloin käytössä on suppea näkökulma.


Narvan seudulla venäläinen perimä edustaa enemmistöä ja siksi Kreenholmin tekstiilitehtaan sulkeminen jättikin tyhjän päälle nimenomaan paljon venäläisiä (virolaisia, venäläisiä ja vironvenäläisiä sen enempää erittelemättä). Narvassa ei ole helppoa työllistyä uudelleen ja lähteminen on vaikeaa jos ei ole kielitaitoa, rahaa tai paikkaa mihin mennä. Dokumentti kuvaa kuitenkin myös ihmisten omia asenteita ja tekoja sekä niiden kautta tragedian pitkäikäisyyttä. Moni kuvattu henkilö on jollain tapaa täydellisessä umpikujassa. Huumeriippuvainen, HIV-positiivinen, koditon, rahaton ja työtön nainen odottaa lasta samanlaisen miesystävänsä kanssa - tragedian jatkuvuus on taattu. Lopussa kyseinen pariskunta riisuu kamapäissään vaatteensa ja hyppii meressä kuin alleviivatakseen surkeuttaan, kuin tehdäkseen itsestään parodiaa. Todellisuudessa kai harva päätyy niin pohjalle, ettei rehellisesti millään ole enää mitään väliä. Katsomisesta tulee lähes huono olo.

Dokumentin teemat sikseen, Kreenholmin tragedialla on luonnollisesti muitakin osallisia. Myös niitä löytyy, jotka ovat halunneet ja kyenneet auttamaan itseään, tämän dokumentin ulkopuolella. Ei Narva ole pelkkää epätoivoa, vaikka tilastojen valossa sen ongelmat ovatkin todellisia ja korostuneita. Useimmiten elämässä on pahimpinakin aikoina jonkinlaista, edes marginaalista toivoa. Tätä näkökulmaa dokumentin henkilöistä edustaa esimerkiksi uskoon tullut entinen narkkari, joka on nyt löytänyt rauhan ja sanoman elämälleen. Vaikkei uskonto kaikkia parannakaan, vaikuttaa se kuvatunlaisissa olosuhteissa jopa ihan varteenotettavalta pakokeinolta. Tulevilla sukupolvillakin olisi kenties enemmän toivoa hurahtaneen onnellisten vanhempien kanssa, kuin sellaisten, jotka eivät ole koskaan edes selvin päin. Jos muuten Kreenholmin tehtaan 1800-luvun vankimielisairaalaestetiikka ja historia kiinnostavat, sopiva kuvakirja löytyy täältä. Sivuilla navigoidakseen täytyy ehkä osata hieman kyrillisiä aakkosia, mutta itse kirja (eri kielillä Peatus "Kreenholm", Bus Stop "Krenholm", Остановка «Кренгольм») on tekstitetty myös englanniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti