Sivut

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappu!

Vappuaattomme alkoi ikkunoiden pesulla. Vuokraisäntämme soitti edellisenä iltana ilmoittaakseen, että aamulla pestään. Seuraavana aamuna nousikin työmiehellä varustettu nostokori ikkunoidemme tasolle. Kurkkaamalla selvisi, että vuokraisäntämme ohjeistaa alhaalla :P Puhdasta tuli ja todellisuudessa oli aikakin ikkunanpesulle, niitä kun on sisältä käsin hankala pestä.

Vapun yli meillä oli kaveriporukka kylässä. Tallinnaan saatiin vappupäiväksi ihana ilma ja me aloitimme tuulesta huolimatta porukan toisen naisen kanssa t-paitakauden. Kohta meille huudettiinkin Balti Jaamilla perään "tytöt, eikö muka ole kylmä?" (tüdrukud, kas külm ei ole?). Tuollainen huutelu oli vain hassua, onhan pultsariporukoilta härskimpiäkin "sutkautuksia" kuultu. 

Me paistoimme munkkeja, kävimme lounaalla Boheemissa ja avasimme auringon innoittamina myös terassikauden. Boheem oli ihan hyvä uusi tuttavuus, mutta lähellä sijaitseva Kukeke vie tällä erää kuitenkin voiton. Boheemissa kaikki oli hyvää, Kukekessa jotenkin vielä vähän parempaa. Makuasia tämäkin tietysti.


Telegraafin terassi oli talven jälkeen ennallaan, tosin tarjoilija onnistui tuputtamaan porukkamme ainoalle alkoholia käyttämättömälle jäsenelle vodkashotteja pari kertaa vähän turhan innokkaasti. Ja meille muille kuohuviinipulloa. Suomalaiset vappuna Virossa. Kauhea krapula, mutta vodkashotti pelastaa? 

Telegraaf on viiden tähden hotelli, ja palvelu terassilla (tai lähinnä sisäpihalla) on aina ollut asiallista ja ystävällistä. Tämänkertainen viinantuputus ihmetytti. Luonnollisesti tiedän suomalaisten maineen Tallinnassa ja sen kanssa on vain elettävä. Välillä kuitenkin tuntuu niin huutavan epäreilulta, että kourallinen huonosti käyttäytyviä urpoja tekee koko kansasta ördääviä juoppoja ikään ja olemukseen katsomatta. Mutta minkäs teet (paitsi tietysti käyttäydyt itse hyvin ja yrität antaa parempaa suomikuvaa).


Nyt takaisin viron pariin. Minulla on lauantaina se aiemmin mainitsemani kielitasokoe. Kokeen pitäisi kaiken järjen mukaan mennä ihan hyvin, mutta silti jännittää - suullinen osuus selvästi eniten. Nyt lukiessa on alkanut tuntumaan, etten osaakaan mitään.. Todellisuudessa olen oppinut erityisesti tänä keväänä paljon. Täytyy vain pitää pää kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti