Sivut

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kuin apteekin lehdestä

Luisteluopettajastamme ja -ryhmästämme on juttu tämän kuun Naerata-nimisessä apteekin asiakaslehdessä. Yksi keskiviikko jäähallille vain ilmestyi kuvaaja - too-si kiva kun tällaisista tiedotetaan etukäteen! Olisin ehkä vaihtanut tumput ihan vain tätä varten pois, mustien sormikkaiden hankkiminen kun alkoi muutenkin jo tuntumaan ikuisuusprojektilta. 

Jos viro taipuu, kuvia klikkaamalla tekstin saattaisi saada luettuakin :)



Luistelurintamalta minulla olisi enemmänkin juttua. Mieheni oli mukana jäähallilla kuvaamassa tässä aiemmin syksyllä ja kuvasaalista voisin tännekin purkaa. Lisäksi olen tutustunut Tallinnan toiseen jäähalliin (joka onkin varsin persoonallinen tapaus!) ja aloittanut yksityistunnit. Jonkinlaista luisteluasiaa olisi siis tulossa postauksen muodossa. Hei ja jos jotakuta Tallinnassa asuvaa kiinnostaa kokeilla taitoluistelua, rohkeasti mukaan vaan! Ryhmissämme on tosi hyvä henki ja aiempaa kokemusta ei tarvita - minäkin aloitin vuosi sitten syksyllä tyhjästä (paitsi mitä nyt ala- ja yläasteella oli aikanaan pakko luistella). Meillä on kaiken ikäisiä luistelijoita - parikymppisistä about viisikymppisiin :-) Kerron mielelläni lisää jos joku kiinnostui, kommenteissa tai sähköpostilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti