Sivut

lauantai 16. tammikuuta 2016

Pakkaspäivä Rakveressa

Täällä taas, PIIT-KÄN tauon päätteeksi! :)

Loppunut vuosi oli täynnä muutoksia ja kiireitä, joiden jalkoihin blogin kirjoittaminen vain jäi. Tuntuu ihan hassulta naputella tekstiä tänne lähemmäs vuoden tahattoman blogitauon jälkeen. Teen vielä erikseen pienen katsauksen viime vuoteen, mutta jatketaan sillä välin tästä eteenpäin niinkuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. 

Meillä oli vieraita uutenavuotena ja heti vuodenvaihteen jälkeen kauniina pakkaspäivänä (-17 astetta) päätimme suunnata Rakvereen ja sen keskiaikaiseen linnoitukseen. Olen tehnyt aiemmin postauksen kesäpäivästä samaisessa linnoituksessa (täällä), mutta tämä reissu todisti, että linnoitus ja Rakveren kaupunki yleensäkin käyvät kohteeksi myös kovalla pakkasella.



Lääne-Virumaan maakunnan pääkaupunki Rakvere sijaitsee noin 100 kilometria Tallinnasta itään. Kaupungin asukasluku on noin 15 000 ja sen tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Vallimäellä sijaitseva keskiaikainen linnoitus ja Tarvas-patsas, Jumalanäidin syntymisen kirkko ja myös kaupungin Viron moderneimmaksi kuvattu keskusaukio.

Jätimme auton Pikk-kadulle ja kiipesimme portaat ylös linnoitukselle. Vallimäeltä aukeaa kaunis näkymä kaupungin yli.

Linnan ulkopuolella sijaitsee kuuluisa pronssinen Tarvas-patsas, joka pystytettiin kaupungin 700-vuotispäivän kunniaksi.

 

Siellä se siintää, kuuran keskellä tällä kertaa.

Oli kylmä! Ajatus parin tunnin kiertelystä pistävässä pakkasessa tuntui vähän arveluttavalta idealta, koska linnoitus ei juurikaan tarjoa suojaa. Maakellarit, lämmitetyt historiahuoneet ja ulkotulien ympärykset auttoivat kuitenkin paljon ja pakkanen ei lopulta oikeastaan edes häirinnyt.




Lipunmyynti ja pieni lämmittelyhetki.


Sisäpiha ja työntekijöitä lämmittelemässä ulkotulen ääressä.



Keskiaikainen kidutusnäytös oli juuri alkamassa, joten tällä kertaa osallistuimme. Näytös pyörii puolen tunnin välein aina kun linnoitus on auki. En kerro tässä enempää etten paljasta liikaa, mutta suosittelen osallistumaan. Hyvät yllätykset ja naurut saimme, vaikkei se ehkä teemaan sovikaan.


Linnoituksen isolla pihalla. Pihalla pääsee ampumaan nuolilla, leikkimään turnajaisia ja tekemään monenlaista muuta. Kovalla pakkasella aktiviteetteja oli kyllä vähän vähemmän kuin kesällä.

Yksi pihan tapahtumista on päivittäinen tykinlaukaus. Tykki laukaistaan aina linnoituksen aukiollessa kello 12. Ampu tulee!

Mitään kuulaa ei lentänyt, mutta meidät hätisteltiin silti alas muurilta jonne tykki osoitti. Jysäys oli korvia huumaava ja hyvät naurut siitäkin säikähdyksestä irtosi. Vähemmän nauratti pihalla olleen hevosen ja vuohen puolesta, niille kun jysäys tulee aina yllätyksenä.


Puren!



Pihalla pääsi vähän pelleilemäänkin.



Kaiken kaikkiaan linnoituksessa oli jälleen kerran hurjan hauskaa. Kyseessä on aikuisille ja lapsille yhtälailla sopiva teemapuisto, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Historiallisesti sivistäviäkin elementtejä löytyy. Kiipeämistä isoja kiviaskelmia pitkin on aika paljon, jos haluaa poistua maan tasolta ja esimerkiksi vanhusten ja liikuntarajoitteisten kannattaa huomioida tämä. Kesällä linnassa toimii myös ravintola.

Linnoituksen kotisivut löydät täältä.

Tällä kertaa tutustuimme lyhyesti myös pieneen Rakveren kaupunkiin. Kahviloita ja ravintoloita löytyy ihan mukavasti ja kaupungilla on mukava vain käyskennellä. Katukuvassa on vuoroin puu- ja kerrostaloaluetta.
























Yksi nähtävyyksistä on Viron väitetysti modernein keskusaukio, jonka design on kyllä jo yli kymmenen vuotta vanha.





Jumalanäidin syntymisen kirkko on ortodoksinen pyhiinvaelluskohde, josta löytyvät Viron ainoat avoimet pyhäinjäännökset. Marttyyripappi Sergi Florinskin maallinen maja lepää näkyvillä kosteus- ja lämpötilasäädellyssä arkussa. Kuvia kirkossa ei luonnollisestikaan saa ottaa.





Vielä vilkaisu kaupungille Vallimäeltä ja kotiin.

Kyllä pienessä Rakveressa saisi viikonlopun kulumaan varsin mukavasti milloin vain!

Matkailusivusto VisitEstonian Rakveren kaupunkioppaan löydät täältä.