Sivut

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Lämpimät onnittelut itsenäinen Viro!

English below in italics.

Viro jätti Neuvostoliiton 20.8.1991, joten tänään juhlimme niin sanottua uudelleenitsenäistymispäivää. Varsinainen Viron itsenäisyyspäivä on helmikuussa. Joskus kuulee sanottavan, että Virolla on kaksi itsenäisyyspäivää, vaikka näiden kahden päivän merkitys maan historialle hieman erilainen onkin. Molemmat ovat joka tapauksessa tärkeitä kansallisia juhlapäiviä.

Lähdimme eilen illalla mieheni ideasta vielä ulos syömään ja kauniissa kesäillassa kotiinpäin suunnatessamme satuimme vanhankaupungin reunalla sijaitsevan Punker-baarin eteen. Kurkkasimme sisälle vanhaan pommisuojaan rakennettuun baarina ja taidegalleriana toimivaan tilaan ja päädyimme keskelle 1990-alun paikallisten vapaustaistelijoiden kokoontumista. Miehet muistelivat vuoden 1991 elokuun tapahtumia ja paikallinen radiopersoona ja toimittaja Aadu Jõgiaas esitteli aikakauden historiasta kertovia kirjojaan "Leegitseval piiril" (Liekehtivällä rajalla) ja "Veretu võitlus Eesti eest 1991" (Veretön taistelu Viron puolesta). Päädyimme ostamaan ne mukaamme nimikirjoituksilla varustettuna!

Punker sijaitsee osoitteessa Pikk 72, jos haluat käydä kurkkaamassa.






Today is the re-independence day of Estonia. We randomly met a few freedom fighters at Punker baar yesterday evening (address Pikk 72 next to Old Town), who discussed their experiences and memories of the days leading up to Estonia leaving the Soviet Union in August 1991. One of them, Aadu Jõgiaas, had with him a pile of his books of the era - we ended buying both and got them signed! 

PS. Ajattelin alkaa lisäämään juttuihini muutaman rivin verran yhteenvetoa englanniksi. Olen ollut taas vähän aktiivisempi Instgramin puolella ja ajattelin tarjota mahdolliselle sieltä tulevalle ei-suomenkieliselle lukijallekin hiukan sisältöä. Jospa vaikka saisin taas puhalleltua tänne blogiinkin hieman eloa!

Instagramini löytyy sivupalkista ja siellä olen nimellä tallinndiary.